Vanhan Ylioppilastalon perinteiset joulumyyjäiset ovat 10.12-22.12.2013. Tule ylioppilastalon toiseen kerrokseen katsomaan joulun uutuustuotteemme ja koko tuotevalikoimamme samalla kertaa.
Perhoset-muistipeli on ilmestynyt
Kureeri ja Easydesign kirjamessuilla
Helsingin kansainväliset kirjamessut ovat jälleen 24.10-27.10.2013 Messukeskuksessa ja Kureeri ja Easydesign ovat luonnollisesti mukana. Tule osastollemme 6h105 katsomaan uutuuksia ja ota messutarjouksista täysi hyöty.
Muistikirjat tulossa valikoimaan
Upeat luontoaiheiset muistikirjat tulevat myyntiin toukokuun alussa. Lisätietoa ja kuvia ilmestyy sivuillemme viikolla 19.
Kerää oma kasvio
Kerää oma kasvio
Kirja tai oikeastaan kierresidottu kansio on tarkoitettu kasvien keräämiseen omaan kokoelmaan. Kirjan alussa on ohjeita kasvien keräämisestä, kuivaamisesta ja käsittelystä. Lisäksi on vinkkejä kasvien valokuvaamisesta ja kuvien käyttämisestä. Tämän jälkeen on 50 aukeamaa kasvien kiinnittämiseen ja tietojen tallentamiseen. Aukeamien vasemmalle sivulle on valmiiksi painettu taulukko tietojen kirjoittamista varten. Kerää oma kasvio toimii hauskana lisänä luonnossaliikkumisessa, vanhempien/isovanhempien ja lasten yhteisenä harrastuksena tai mökillä mukavana ajanvietteenä. Hyvin tehty kasvio on myös arvokas muisto.
Kureeri&Ed verkkokauppa aukeaa helmikuussa
Kureerin ja Easydesignin kauan odotettu verkkokauppa aukeaa helmikuun alkupäivinä 2013. Tule ja tutustu helppoon tapaan ostaa mielenkiintoisia tuotteita!
Kureeri & Easydesign Vanhan Joulumyyjäisissä
Kureerin kirjoja ja Ed-pelejä löytyy Vanhan Joulumyyjäisissä Anja Wählingin osastolta kakkoskerroksesta. Tervetuloa!
Mainiot majakat
Kirjamessut 25.-28.10.2012
Kustannusosakeyhtiö Kureeri ja Easydesign Oy ovat mukana Helsingin kirjamessuilla 25.-28.10.2012 osastolla 6g73. Osastollamme on nähtävillä kaikki uutuudet ja vanhat klassikot. Tervetuloa!
Uusi majakkapeli
Uusi ja mielenkiintoinen majakkapeli on ilmestynyt. Pelissä on 28 kuvakorttia Suomen tunnetuimmista majakoista ja 28 niitä vastaavaa tietokorttia. Peliä voi pelata kuten muistipeliä tai sitten monimutkaisemmalla tavalla tietokortteja hyväksikäyttäen. Osta ja tutustu Suomen historiaan ja majakoihin.