Upeat luontoaiheiset muistikirjat tulevat myyntiin toukokuun alussa. Lisätietoa ja kuvia ilmestyy sivuillemme viikolla 19.
Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2013
Kerää oma kasvio
Kerää oma kasvio
Kirja tai oikeastaan kierresidottu kansio on tarkoitettu kasvien keräämiseen omaan kokoelmaan. Kirjan alussa on ohjeita kasvien keräämisestä, kuivaamisesta ja käsittelystä. Lisäksi on vinkkejä kasvien valokuvaamisesta ja kuvien käyttämisestä. Tämän jälkeen on 50 aukeamaa kasvien kiinnittämiseen ja tietojen tallentamiseen. Aukeamien vasemmalle sivulle on valmiiksi painettu taulukko tietojen kirjoittamista varten. Kerää oma kasvio toimii hauskana lisänä luonnossaliikkumisessa, vanhempien/isovanhempien ja lasten yhteisenä harrastuksena tai mökillä mukavana ajanvietteenä. Hyvin tehty kasvio on myös arvokas muisto.